Kaikki luovuttavat

rakkaus muutti muualle
kun viimeisen kerran suljit oven perästäsi
et katsonut taaksesi vaan otit taksin
jätit seisomaan, petit

en ollut ikinä ennen ajatellut
että sinä voisit luovuttaa
olin väärässä
kaikki luovuttavat

mutta minä olen erikoinen
periaatteeni on never give up
vaikka rakkaus muutti pois
ehkä joskus sen jostain nurkasta löydän

Tuska

Hän astui ovesta sisään hämärään rappukäytävään ja käveli pikkuruisten postiluukkujen luokse. Hän avasi avaimella likaisen luukun ja kurkisti sisään tuhahtaen itsekseen. Kolme laskua, Lidlin mainos ja valkoinen kirje. Lukittuaan postilaatikon hän ähkäisi ja alkoi kavuta mustapilkkuisia portaita pitkin tuijottaen tiukasti jalkoihinsa. Muutamassa kohtaa oli littana harmaa purkka ja hän pyrki olematta astumatta niihin. Hän asui toisessa kerroksessa kolmen tylsän naapurinsa kanssa.

Yksi heistä oli laiha ja väsynyt. Hän oli päätellyt laihan olevan huumeidenkäyttäjä, koska tämän nurkissa pyöri jos jonkinlaisia hörhöjä. Oikealla puolella asuva taas oli paksu ja epämiellyttävä, jonka ainoa vieras oli vielä pulleampi nainen isoine käsi- ja vatsamakkaroineen. Ja aina kun hän näki naisen, tällä oli pizzaa tai hampurilaisia. Aina tunnin päästä naisen saapumisesta viereisessä asunnossa kuului raskasta puuskutusta, nitkuttavaa ääntä ja kovaäänistä kiroilua seuraavan tunnin. Silloin hän yleensä ymmärsi kuunnella musiikkia täysillä stereoista. Kolmas naapuri ei yleensä ollut kotona, koska hän vaikutti kiireiseltä pukumieheltä. Pukumies ei koskaan tervehtinyt ketään naapureistaan. Ei hänkään.

Ovella hän pysähtyi. Ovessa luki valkoisin kirjaimin Virtanen, jota hän kirosi joka kerta, kun tuli ovelleen. Lukko kirskui kun hän käänsi avainta. Sisällä odotti yksinkertainen kylmä valkoinen eteinen. Hän vihasi sitä hajua, joka kulkeutui hänen sieraimiinsa keittiöstä. Pettäjä. Nussija. Valehtelija. Huora. Sanat eivät päässeet perille vaan muuttivat suuntaansa hänet nähdessään. Silmät eivät paikantaneet sanojen lähdettä vaan näkivat vain ikkunasta ulos, jossa puut olivat muuttamassa pois. Äänet ja kuvat muuttuivat näkymättömäksi ja merkitsettömiksi.

Hän käänsi katseensa makuuhuoneeseen ja pudotti postit kädestään. Verhot olivat sairaalan keltaiset ja seinät valkoiset. Kaapissa olivat hänen laukkunsa. Väsyneesti hän veti ne ulos ja alkoi heitellä tavaraa sokeasti. Ei ollut väliä viime jouluna saadulla Mikki Hiiri -kalsareilla. Heittäessään syntymäpäivälahjaksi Henryltä saadun Bowen xo -konjakkipullon seinään, tuska ei tuntunut hellittävän. Henry saa pitää huoransa. Repaleiset valheet raastoivat mielen sopukoita, ja hän kirosi omaa sokeuttaan. Pois, pois, pois jyskytti

Syysaamu, joka tuoksui talvelta

Syötyäni aamupalan suljen tietokoneen ja menen pesemään hampaat. Ulkona on mustaa ja ilma näyttää kylmältä. Puen päälleni vaaleanpunaisen tuulitakin, mustan pipon, jossa lukee SinäMinä ja violetit sormikkaat. Heilautan painavan valkoisen laukkuni olalle, ja kuulen kuinka selkäparkani naksahtaa hieman. Laukku on niin painava, että olkani kipeytyy jo ovella. Avaan oven ja kylmää viima iskeytyy kasvoilleni. Lähden tallustelemaan pihatielle märässä maassa ja ulkona tuoksuu talvi. On hiljaista, eikä kukaan tule vastaan, mistä olen salaa tyytyväinen, koska en halua kohdata heidän tuskaisia ja totisia naamojaan.

Matkan varrella on iso silta, jonka alta kävelen. Sillan jälkeen katson huokaisten isoa mäkeä. Hiekka rahisee jaloissani ja askeleeni ovat raskaat. Mäen päällä pääsen kävelemään asvaltille, joka on täynnä puista pudonneita lehtiä, siemeniä ja moskaa. Vihaan niitä, koska ne liiskautuvat limaisesti kiinni kenkiini ikään kuin ne haluaisivat lähteä mukaani. Matka on edennyt nyt noin 200 metriä ja katson kelloa, ja se on 7.10.

Jalkakäytävän (on se myös riittävän leveä pyöräilijöillekin) vasemmalla puolella on vilkas Hervannan valtaväylä, josta tuon tuosta suhahtavat autot aiheuttavat melko kovan äänen. Vielä on matkaa bussipysäkille. Kävelen asvaltilla suoraan 200 metriä, kunnes ylitän tien. Pysäkillä ei ole ketään ja kellokin on vasta 7.15, joten päätän lähteä toiselle pysäkille alas valtaväylän viereen, jossa ei pysty kuuntelemaan musiikkia, koska autot ovat niin äänekkäitä. Huomaan, että bussi on tulossa, kun olen laskeutumassa alas pysäkille. Lähden juoksemaan bussia numero 23 kohti…